Osa Hekan talojen isännöintiä ja huoltoa hoitavista alueyhtiöistä muutti toisiin toimitiloihin elokuun puolivälissä. Muutot koskivat Heka-Pihlajiston, Heka-Vallilan, Heka-Maunulan, Heka-Jakomäen ja Heka-Suutarilan toimistoja Syksyn aikana myös osa alueyhtiöiden asiakaspalvelunumeroista muuttuu. Tarkastathan tarkemmat tiedot alueyhtiöiden omilta sivuilta:
Heka-Vallilan tiedote
Heka-Pihlajiston tiedote
Heka-Maunula tiedote
Heka-Jakomäen tiedote
Heka-Suutarilan tiedote
Muutot liittyvät Hekassa tehtäviin hallinnollisiin uudelleenjärjestelyihin. 21 Hekan alueyhtiötä fuusioidaan vuodenvaihteessa 2017 – 2018 viiteen, jonka vuoksi toimistojakin on jatkossa viisi. Ennen nyt tehtäviä muuttoja toimistoja oli seitsemän.
Asukkaiden asioinnin kannalta muutokset ovat pääosin pieniä, sillä moni uusi toimipiste sijaitsee varsin lähellä nykyisiä toimistoja.
Heka-Jakomäen, Heka-Suutarilan ja Heka-Pihlajiston alueiden asukkaiden asiointipaikka on ollut elokuun puolivälistä lähtien Malmin kauppatie 18 samassa paikassa, jossa aiemmin sijaitsivat Heka-Malmin ja Heka-Maunulan toimisto.
Heka-Maunulan alueen palvelut eivät kuitenkaan ole enää Malmilla, vaan ne siirtyivät Lassilassa sijaitsevaan Heka-alueyhtiötoimistoon osoitteeseen Sentnerikuja 2.
Heka-Vallilan toimialueen palvelut ovat jatkossa Hekan eteläisten alueyhtiöiden nykyisessä toimistossa osoitteessa Pasilanraitio 5 Länsi-Pasilassa.
Asukkaille saattaa tulla mieleen, että oman asunnon tilapäinen vuokraaminen jollekin toiselle olisi hyvä idea. Syynä voi olla ajatus tienata vähän ekstraa esimerkiksi sellaisen palvelun kuin Airbnb kautta tai pistää asunto tuottamaan lisärahaa vaikkapa toisella paikkakunnalla tapahtuvan opiskelun ajaksi. Laki asuinhuoneistojen vuokrauksesta kieltää kuitenkin vuokra-asunnon jälleenvuokraamisen ilman vuokranantajan lupaa. Samaisen lain mukaan tällainen luvaton jälleenvuokraaminen on peruste purkaa varsinaisen asukkaan vuokrasopimus.
KOy Auroranlinna on Helsingin kaupungin sataprosenttisesti omistama vuokrataloyhtiö, jonka ensisijaisena tehtävänä on tarjota työsuhdeasuntoja Helsingin kaupunkikonsernissa työskenteleville. Lisäksi asuntoja on vuokrattu helsinkiläisille asunnontarvitsijoille. Auroranlinnan asuntoja ei saa sen enempään lain kuin yhtiön ja sen omistajan linjausten mukaan jälleenvuokrata minkään välityspalvelun kautta tai muutenkaan edes lyhytaikaiseen majoittumiseen ansaintatarkoituksessa. Asuntoon voi tietysti majoittaa kaupunkiin tulevia matkaajia maksutta omina vierainaan, mutta jos asunto löytyy esimerkiksi Airbnb:n sivuilta, asukas toimii olemassa olevan lainsäädäntömme ja yhtiön toimintaperiaatteen vastaisesti.
Asukas voi vuokrata koko asunnon toiselle henkilölle perustellusta syystä määräajaksi, jos hän esimerkiksi lähtee täydentämään opintojaan tai työn takia toiselle paikkakunnalle tietyksi ajaksi. Tällaisessa tapauksessa asiasta on ensin oltava yhteydessä vuokranantajaan ja haettava lupaa jälleenvuokraukseen.
Näistä asioista kerrotaan tarkemmin Laissa asuinhuoneistojen vuokraamisesta, etenkin pykälissä 17, 18, 61 ja 72.
A
uroranlinnan toimitusjohtajana reilut kymmenen vuotta toiminut Leena Raineranta jää eläkkeelle. Hänen seuraajakseen on valittu Tatu Rasia.
Tatu Rasia, AIT, on aloittanut toimitusjohtajan työt KOy Auroranlinnassa toukokuun alussa. Hänen edeltäjänsä Leena Raineranta jää eläkkeelle jo alkaneet kesälomansa pidettyään.
Rasialla on noin 20-vuoden työkokemus kiinteistöalalta. Viimeksi hän on ollut isännöinti- ja huoltopalveluita tuottavan Karakallion Huolto Oy:n toimitusjohtajana vuosina 2013 – 17. Tätä ennen hän on toiminut kiinteistöpäällikkönä Senaatti kiinteistöissä sekä isännöitsijänä Ovenia Oy:ssä, Kiinteistövarma Oy:ssä ja Karakallion Huolto Oy:ssä. Rasialla on siis työkokemusta sekä kiinteistönomistajien että kiinteistöpalvelujen tuottajien palveluksessa ja niin vuokra-asuntoyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden kuin toimitila- ja erityiskiinteistöjen parissa.
Peruskoulutukseltaan 45-vuotias Rasia on rakennusmestari. Työn ohessa hän on suorittanut isännöinnin ammattitutkinnot aina ylintä eli AIT-tutkintoa myöten sekä yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon ja rakennuttamisen RAP-pätevyyskoulutuksen.
Kolmen lapsen isän elämään jäävän vapaa-ajan täyttävät liikunta, käden työt sekä mökkeily.