Roskis ja viemäri ovat eri asioita
Helsingin seudun jätehuollosta sekä puhtaan veden toimituksesta ja jätevesien käsittelystä vastaava HSY-kuntayhtymä muistuttaa pääkaupunkiseudun asukkaita siitä, että roskat kuuluvat roskikseen ja että viemäri ei ole roskis. Jos viemäriin sullotaan muuta kuin wc-pönttöön luontaisesti tulevia aineksia ja wc-paperia sekä suihku-, pyykinpesu- tai astianpesuvesiä, voi edessä pahimmillaan olla viemärin tukkeutumisen seurauksena sekä vesivahinko että iso siivouslasku. Toinen ongelma on, että etenkin biojäte houkuttelee viemäreihin ja niiden läheisyyteen rottia.
Viemärit on tehty kiinteistöihin kuljettamaan wc-istuimesta ulostetta ja virtsaa sekä pyyhkimiseen käytettyä wc-paperia sekä kylpyhuoneen, kodinhoitotilan ja astianpesutilan jätevesiä. Kaikenlaiset muut jätteet eli esimerkiksi ruoanjätteet, jäterasva, pumpulipuikot, vauvanvaipat, terveyssiteet, ehkäisyvälineet ja kissanhiekat ovat tavaraa, joiden kuljettamiseen viemäreitä ei ole suunniteltu eikä mitoitettu. Viemärit eivät jaksa yleensä viedä edes pesussa irtoavia hiuksia tai pyykinpesussa irtoavaa kangasnöyhtää, vaan asukkaiden pitää säännöllisesti puhdistaa suihkutilan lattiakaivot sekä hajulukot pitääkseen viemärit toimivina.
Pahimmillaan rasva ja irtojäte voivat tukkia taloviemärin jostakin kohtaa. Yhdistelmä päällä oleva pyykin- tai astianpesukone ja tukkeutunut viemäri voi tehdä pahaa jälkeä niin asunnossa kuin talossakin. Kun viemäri ei vedä ja kone pumppaa jätevettä ulos, likainen vesi voi päätyä asunnon lattialle ja siitä asunnon rakenteisiin. Myös vedetty wc-istuin voi tulvia yli, jos vesi ei pääsekään menemään suunnitellusti viemäriverkostoon.
Jäteongelma ei rajoitu vain yksittäisten kiinteistöjen sisäisiin viemäreihin. Taloviemärit johtavat jätevedet isompiin viemäreihin, jotka vievät vedet loppujen lopuksi jätevedenpuhdistamoon. Rottaongelma tulee vastaan etenkin näissä isommissa viemäreissä. Jos viemäriin laitetaan haitallisia aineita, ne eivät puhdistu tavallisessa puhdistamokäsittelyssä. Tätä kautta vaarallinen jäte päätyy kuormittamaan Itämertä ja sen elioston elinmahdollisuuksia.
HSY on julkistanut informaatiota ja videoita asiasta osoitteessa https://www.hsy.fi/fi/asukkaalle/kodinvesiasiat/viemarietiketti/Sivut/default.aspx