Auroranlinnan osakehuoneistot

Asukkaille

Tuholaistorjunta

Tuholaishavainnoista niin asunnossa kuin kiinteistössäkin tulee ilmoittaa välittömästi sekä taloyhtiön vikailmoituspalveluun että vuokranantajalle. Hyvä kuvaus ja, jos mahdollista, kuva tuholaisesta auttavat asian käsittelyssä. Taloyhtiö hoitaa tuholaistorjunnan tarvittaessa. Osan tuhohyönteisistä kuten turkiskuoriaiset, riisihäröt tai keittiökoisat asukas voi hävittää yleensä itse. Esimerkiksi lutikat, russakat ja piha-alueen rotat vaativat hävittämiseen tuholaisten torjuntaan erikoistuneita osaajia. Apua tunnistamiseen ja ohjeita hävittämiseen löytyy mm. osoitteesta sisatilojentuholaiset.fi.

Kodeissa sisällä on havaittu eniten erilaisia tuhohyönteisiä kuten lutikoita, turkiskuoriaisten toukkia sekä russakoita ja muita elintarviketuholaisia. Tuhohyönteisiä tulee koteihin usein matkatavaroissa tai jonkun kaupan hyllyltä esimerkiksi jauhojen tai kuivattujen hedelmien mukana. Kodeissa paras keino ehkäistä ennalta tuholaisongelmaa on hyvä ja säännöllinen siivoaminen ja elintarvikepakkausten tarkkailu. Matkatavarat kannattaa aina tarkistaa matkan jälkeen ylimääräisten vieraiden välttämiseksi.

Kiinteistön alueella eniten vaivaa aiheuttavat rotat ja muut jyrsijät, jotka viihtyvät sitä paremmin, mitä epäsiistimpiä kiinteistön jätetilat ovat. Lisäksi lintujen ruokinta lisää kiinteistön alueella viihtyvien jyrsijöiden määrää.

Lutikka on erityisen hankala hävitettävä. Lutikkaepäilyistä tulee ilmoittaa heti sekä taloyhtiön isännöitsijälle että  vuokranantajalle.