Asukkaille

Takaisin uutisiin

Lajittelu kotona on lopulta helppoa

17.04.2019
Tämä jätepussi oli vain heitetty jätehuoneen ovelta jätehuoneen lattialle. Rotat ovat erityisen innoissaan tällaisesta jätehuollosta.

Kodin jätteiden lajittelu ja kierrätys toimii parhaiten, kun lajitellut jätteet voi viedä omassa pihapiirissä olevaan erilliskeräysastiaan. Tähän liittyen Auroranlinnan kiinteistöihin on tulossa oma erilliskeräysastia muovipakkausjätteelle. Auroranlinnassa on myös käynnistymässä kaikkia kohteita koskeva selvitys- ja suunnittelutyö, jonka pohjalta kiinteistöjen jätehuolto ja erilliskeräyksen laajeneminen mietitään pitemmällä aikavälillä niin, että niin jätetilat kuin jäteastiatkin ovat kunkin kohden asukkaita parhaiten toimivia.

– Kiinteistöissä on nyt sekajäteastian lisäksi omat astiat biojätteelle, paperille, pahveille ja kartongeille, lasille sekä metalleille. Pienemmissä kohteissa kuten Vallilan puutaloissa osa astioista on usean talon yhteisiä. Nyt olemme alkamassa työn, jossa ensiksikin käydään läpi sitä, minkä verran eri jätelajikkeita kussakin kiinteistössä syntyy. Toiseksi tutkimme kiinteistöjen jätetilat ja sen, pitääkö niitä uusia tulevaisuutta ajatellen. Erilliskeräysvelvoite luultavasti laajenee aikaa myöten nykyisestä. Siksi on nyt hyvä valmistautua jätehuollon muutoksiin samalla, kun olemme tuomassa muovin keräysastioita kohteisiin, kuvaa tilannetta Auroranlinnan ylläpitopäällikkö Rauno Kadenius.

Tässä keittiössä on jätevaunussa yksi astia seka- ja yksi muovijätteelle. Biojäte on kannellisessa astiassa jätevaunun vieressä ja metallijäteastia ylähyllyllä roskapussien vieressä. Esimerkiksi kartonki, paperi, lasi ja paristot kerätään muualle kuin allaskaappiin tässä taloudessa.

Käytännössä kerros- tai rivitaloasunnon keittiökaappiin ei mahdu 7-8 jäteastiaa, millä nykyjätehuollon mukainen lajittelu hoituisi kodeissa näppärästi. Pienellä suunnittelulla lajittelun ja kierrätyksen saa kuitenkin hyvin osaksi asumisen arkea.

Kun Auroranlinnan kiinteistöissä on kohtapuoliin mahdollisuus viedä omaan erilliseen keräysastiaan niin bio-, paperi, pahvi/kartonki-, lasi-, metalli- kuin muovijätteetkin, on järkevää kerätä myös kodeissa nämä jätelajit erillään sekajätteestä.

Lisäksi pitää erotella paristot, lamput, lääkkeet ja erilaiset ongelmajätteet kuten maalit ja liuottimet, jotka täytyy viedä niille tarkoitettuihin keräyspisteisiin.

Jotta lajittelu kotona sujuisi helposti, kannattaa asia aloittaa ensin pienellä suunnittelujaksolla. Kun ensi seuraa, minkä verran itsellä syntyy minkäkinlaista jätettä esimerkiksi viikon aikana, pystyy hahmottamaan, mitä ja minkä kokoisia jäteastioita tarvitsee kullekin jätelajille. Metallijätteelle voi riittää pieni kannellinen muovirasia, kartonkipakkausten keräämisestä selvitä vain laittamalla niitä litistettyinä yhden mehu- tai maitopurkin sisälle ja niin edelleen. Paperille kätevä on esimerkiksi pienehkö kori.

Keräyspaperi kannattaa kerätä esim. pieneen koriin. Jos käytetään tummaa paperikassia, itse kassia ei saa panna paperinkeräysastiaan. Sen sijaan valkoiset paperikassit voi laittaa paperinkeräykseen.

Keittiöissä on Auroranlinnan kiinteistöjen ikäisissä taloissa yleensä vain yksi allaskaapin oveen ruuvattu jäteastia tai allaskaappiin sijoitettu 2-3 astian jätevaunu. Näihin astioihin kannattaa kerätä sellaista jätettä, jota tulee eniten ja usein.

Biojätteelle voi kannattaa hankkia erillinen kannellinen ja kantorivallinen astia, jonka voi sijoittaa irralleen allaskaappiin. Jos astiassa on kansi, esimerkiksi kalajätteet eivät haise asunnossa. Kun astian sisälle laittaa sanomalehtipaperia tai biojätepussin, astia on helppo puhdistaa kevyellä pesaisulla tyhjennyksen jälkeen. Jos biojäteastiassa ei ole kantta, astia ei vety samalla tavalla, mutta vaatinee tiuhempaa tyhjennysväliä hajuhaitan estämiseksi.

Muualle kuin keittiöön kannattaa sijoittaa esimerkiksi kierrätykseen menossa oleva paperi, palautuspullot ja -tölkit, paristot, palaneet lamput sekä usein myös metalli- ja lasijäte. Pienellä suunnittelulla ja sopivien mielellään kannellisten keräys- ja kantoastoiden hankinnalla tällaisten jätteiden keräyspisteet voi usein sijoittaa esimerkiksi parvekkeelle tai eteiseen. Sama koskee muoveja, etenkin jos poistaa pakkauksista hajuhaittoja aiheuttavat tähteet ja litistää pakkaukset hyvin, eikä muovipakkausjätettä tule kovin paljon.

Muovipakkauksista tai niiden etiketistä löytyvät merkinnät helpottavat muovin kierrätystä. Jos merkinnässä on numero 3, 03 tai PVC, muovi kuuluu sekajätteeseen. Tämä pakkaus menee muovinkierrätysastiaan.

Kun lajittelee, on hyvä opetella, mikä jäte kuuluu mihinkin astiaan. Esimerkiksi rikki mennyt muoviauto tai -pulkka menee edelleen sekajätteeseen mm. vauvanvaippojen, terveyssiteiden, käytettyjen kissanhiekkojen sekä paistorasvojen ja -öljyjen kanssa.

Hyviä ohjeita lajitteluun löytyy HSY:n sivuilta osoitteessa hsy.fi, jossa voi hakea roskan nimellä, mihin astiaan kyseinen jäte kuuluu. Heka Oy:n nettisivuilla osoitteessa hekaoy.fi/fi/ymparisto on myös oivia käytännön ohjeita arjen lajitteluun. Kolmas hyvien neuvojen löytämispaikka on Marttojen martat.fi, jossa Marttakoulun Kestävän arjen sivujen tiedot ja vinkit perustuvat hyviksi todettuihin käytäntöihin.

Neuvoja kodin kierrätyksen käytännön järjestämiseen saa etenkin Heka Oy:n sivuilta ja sivustolta meillakotona.fi, jossa on mm. sisustussuunnittelija Maru Hautalan vinkkejä.

Muovinkeräys on nyt tulossa Auroranlinnan kiinteistöihin. Tämän myötä Auroranlinnan asukkaiden jätteiden kierrätys helpottuu, kun muovipakkausjätettä ei tarvitse kuljettaa aluekeräyspisteisiin. Valtaosaan Auroranlinnan kiinteistöistä muovin erilliskeräysastia tulee jo vuoden 2019 aikana. Osassa kohteita voidaan jäteselvityksen perusteella joutua tekemään muutoksia jätetiloihin, jolloin muovinkeräysastian saaminen voi siirtyä vuoden 2020 puolelle.

Pääosassa kiinteistöjä ei tule paljon muutoksia jätehuoltoon jäteselvityksen takia. Ylläpitopäällikkö Rauno Kadenius uskoo, että useimpiin kohteisiin saadaan lisätyksi muovinkeräysastia ilman tarvetta uusille jätehuoltotiloille. Lisäksi joihinkin pieniin kohteisiin voi tulla muutenkin uusia erilliskeräysastioita.

Ohjeet jätteiden lajitteluun löytyvät mm. HSY:n nettisivuilta hsy.fi. Kuhunkin astiaan saa laittaa vain sinne tarkoitettua jätettä. Esimerkiksi biojäte pitää olla joko paperikääreessä tai biohajoavassa pussissa.

– Haluamme siis kuitenkin tutkia ensin kokonaisuuden ja tehdä sitten päätökset astiamuutoksista ja mahdollisista jätetilamuutoksista. Toimiva jätehuoltohan ei synny vain sillä, että kiinteistöön tuodaan uusia astioita ja viedään osa entisistä pois. Siksi muovin erilliskeräyksen alku voi joissakin kiinteistöissä siirtyä vuoden 2020 puolelle, Kadenius korostaa.

Kiinteistön jätehuoltotilojen pitää olla kokonaisuutena toimivia ja kunkin kiinteistön astiamäärän kertyvälle jätteelle sopivan, että jätteet saadaan turvallisesti ja siististi oikeisiin astioihin.

– Rotat esimerkiksi ovat kiinnostuneita jätehuoneen lattialle heitetyistä tai pudonneista roskapusseista. Kun astiamäärä vastaa tarvetta, on sitten toki asukkaiden oma asia viedä jätteet oikeisiin astioihin sekä niihin astioihin, joissa on tilaa. Ikävä kyllä välillä näkee esimerkiksi, että jätepussi vain heitetään jätehuoneen ovelta sisälle jätehuoneen lattialle, Kadenius tähdentää.

– Erilaisen Sortti-asemille kuuluvat roinan kuten huonekalujen ja elektroniikan tuominen jätehuoneisiin tai Molokien viereen on yleisen epäsiisteyden ohella myös epämiellyttäviä pikkuvieraita houkutteleva asia. Lisäksi tällaiset jätteet ovat kiinteistölle ja sitä kautta asukkaille hyvin kalliita. Niiden poisto tuo aina melkoiset lisäkulut normaalien jätemaksujen päälle, Kadenius kertoo.

Samaten tämä rasia, jossa on kolmion sisällä merkintä 1 ja kolmion alapuolella merkintä PET kuuluu muovinkeräysastiaan.

Muovilelu ei esimerkiksi kuulu muoviastiaan. Muovin erilliskeräykseen menevät vain muovipakkaukset, joita ovat myytävän tuotteen pakkaamiseen käytetyt muoviset rasiat, kääreet, pussit tms. Pakkauksia ovat myös ostosten kotiin kantamiseen tarkoitetut kauppakassit.

Muut muovit ja muoviesineet, kuten rikkinäiset pulkat, lelut, kastelukannut ja keittiövälineet, laitetaan sekajäteastiaan, ja sitä kautta ne kiertävät hyödynnettäväksi energiaksi.

Muovipakkausten keräykseen saa laittaa elintarvikkeiden tyhjät muoviset pakkaukset kuten jogurttipurkit, tomaatti- tms. rasiat, voi- ja margariinirasiat sekä leikkele-, juusto- ja valmisruokapakkaukset. Myös tyhjät muoviset pesuaine-, sampoo- ja saippuapullot, muovikassit, -pussit ja -kääreet sekä tyhjät muovipullot, -kanisterit ja -purkit kuuluvat muovinkeräysastiaan.

Auroranlinna käy vuonna 2019 läpi kiinteistöjen jätehuollon ja jätetilat. Kiinteistön jätehuoltotilojen pitää olla toimivia ja astiamäärän kertyvälle jätteelle sopivan, että jätteet saadaan turvallisesti ja siististi oikeisiin astioihin.

Esimerkiksi pullot ja kanisterit laitetaan astiaan mieluiten litistettynä. Muoviastioiden korkit ja kannet viedään jäteastiaan irrotettuina. Esimerkiksi mehukanisteri ja sen kansi lajitellaan käsittelylaitoksessa erilleen ja eri tavalla hyödynnettäväksi. Kun korkit ja kannet irrotetaan kotona, helpotetaan muovijätteen jatkojalostamista.

Tyhjät muovipakkaukset huuhtaistaan tai pyyhkäistään puhtaaksi tarvittaessa. Ohjeen mukaan sellainen puhtaus riittää, josta ei aiheudu hajuhaittoja.

Muovinkeräykseen ei saa laittaa muoviesineiden lisäksi pvc-muoveja, jotka tunnistaa merkinnöistä PVC, 03 ja 3. Muoviastioissa ja -pakkauksissa tai niiden etiketissä on usein ”kierrätyskolmio”, jonka sisällä on numero ja lisäksi alapuolella vielä kirjainlyhenne – keräykseen kelpaavassa pakkauksessa voi esimerkiksi olla numero 1 ja merkintä PET.

Myöskään vaarallisten aineiden jäämiä kuten maalia, kemikaaleja, öljyä tai lääkkeitä sisältäviä purkkeja ja tölkkejä ei viedä muovinkeräykseen. Ne toimitetaan lähimpiin asianmukaisiin vaarallisen jätteen keräyspaikkoihin.