Kaunista ja makeaa vaikka pukinkonttiin
Suolaisia ja makeita jouluherkkuja on helppoa tehdä itsekin. Moni herkku sopii myös persoonalliseksi lahjaksi, etenkin jos lahja annetaan itse tehdyssä lahjapakkauksessa. Kävimme työväenopiston kurssilla hakemassa vinkkejä.
Kotitalousopettaja Janni Vanhasen oli loihtinut päivän iloksi helppotekoisia ohjeita, joista 12 on luettavissa pdf-tiedostoina klikkaamalla reseptin nimeä jutun lopussa. Reseptit sopivat hyvin myös kotona tehtäviksi. Kurssilla valmistukseen oli aikaa kolmisen tuntia. Oppilaat oli jaettu kahden hengen ryhmiin ja kukin ryhmä valmisti pari reseptiä ko. ajassa.
Lehdessä oli saaristolaisleivän tekokuvien yhteydessä kuva uunituoreista ruisleipäsistä, joiden teko-ohje löytyy täältä.
Käsityöopettaja Ulla Meskanen opasti mm. hyödyntämään vanhoja paketointipapereita, joulukortteja, tapetinpätkiä, julisteita ja vaikka tyhjiä muro- ja myslipakkauksia persoonallisten joulupakkausten teossa. Hän myös suositteli askartelun ja käsityön tekemistä yhdessä ystävien ja tuttujen kanssa. Esimerkiksi leimasimia ja kuviosaksia ja taittoluuta ei yleensä kannata ostaa joka kotiin, jos niitä käytetään harvoin. Ohjeita kannattaa etsiä Meskasen mukaan joko googlettamalla esimerkiksi sanoilla paperiset joulurasiat tai paperirasiat tai joulutötteröt. Meskasen paperikassiohjeen voi avata pdf-tiedostona klikkaamalla tästä.
Ammattilaisten koottuja käsityöohjeita kannattaa katsoa osoitteesta www.kaspaikka.fi tai www.punomo.fi. Suomenkielisen työväenopiston sivuilla on oma blogi käsitöille ja kotitaloudelle. Lisäksi muut netissä olevat käsityönharrastajien blogit sisältävät hyviä vinkkejä ja neuvoja. Opiston käsityöjoulukalenteri vinkkeineen on osoitteessa www.opistostakasin.fi.
Koko kansan oppilaitos
Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin ylläpitämä aikuisopiskelulaitos. Työväenopistolla on noin 4500 kurssia ja noin 60.000 opiskelijaa joka vuosi. Kursseilla voi opiskella mm. kieliä, tietotekniikkaa, hyvinvointi- ja terveystaitoja ja erilaisia käden taitoja sekä harrastaa ohjatusti liikuntaa, tanssia tai taiteita. Ruotsinkielisestä opintotarjonnasta kiinnostuneille lisätietoja antaa Arbiksen kotisivu www.hel2.fi/arbis/.
Työväenopiston kevään 2013 ohjelmaa on jaossa työväenopiston omissa toimipisteissä ja kirjastoissa. Opiston päätalo on Helsinginkatu 26:ssa. Muut toimipisteet ovat Kaapelitehtaalla, Stoassa, Malmitalolla, Kanneltalolla ja Oulunkylätalolla. Tieto kaikista kursseista ja niihin ilmoittautumisesta löytyy helposti myös pääkaupunkiseudun kansalais- ja työväenopistojen yhteisestä kurssihaku- ja ilmoittautumispalvelusta osoitteessa www.ilmonet.fi. Ilmonetistä pääsee myös helposti sekä suomenkielisen työväenopiston että ruotsinkielisen Arbiksen omille sivuille.
Opiskelu työväenopistossa ja Arbiksessa on edullista. Yhden päivän joulukurssin opetus- ja materiaalimaksut olivat yhteensä 25,30 euroa. Osa luennoista on ilmaisia ja pitkäaikaiset kurssi maksavat normaalisti 30 – 65 euroa per kurssi.